Pitkää pinnaa

Neljä 1940-luvulta peräisin olevaa pinnatuolia ovat odottaneet kunnostusta jo jonkin aikaa. Ne ovat olleet jatkuvassa käytössä pian 80 vuotta. Tämä kertoo niiden rakenteiden kestävyydestä, materiaalin laadusta ja toisaalta siitä, että niitä on pidetty hyvin.

Tilaaja on ollut Artek ja tuotannosta vastannut Enzo Gutzeit ja Tornatorin tehtaat. Tämä käy ilmi paperista, joka on liimattu yhden tuolin pohjaan. Tuoleihin kuuluu pöytä, joka on kunnostettu aikaisemmin. Myös pöydän alapinnalta löytyy alkuperäiset valmistajan merkinnät.

Tämä pöydän ja neljän tuolin kokonaisuus hankittiin äitini lapsuudenkotiin Helsingin Pikku Roobertinkadulle. Sieltä se on siirtynyt 50-luvun lopussa Pernajaan. Viime vuodet tuolit ovat toimineet 'seilaajina’, tuoleina joilla on monta tarkoitusta, joita siirretään aina sinne missä ylimääräisiä tasoja, istuimia tai yöpöytiä tarvitaan. 

 

Aloitin tekemällä tuoleihin kuntotarkastuksen. Selkäpinnojen ja jalkojen liimauksissa oli korjattavaa; joissakin tuoleissa pinnat heiluivat, liimaus oli kuivunut ja jalkojen liitos löystynyt.  Irroitin varovasti liikkuvat osat, puhdistin, liimasin uudelleen puuliimalla ja jätin ne puristimien pihteihin yöksi kuivumaan.
Muutoin tuolien puuosat olivat moitteettomassa kunnossa. Tuolit ovat massiivimäntyä ja laadukkaasti valmistettu. Myös istuinosat olivat edelleen lähes virheettömät, joten minkäänlaista kolojen kittausta ei tarvinnut tehdä.
Kahden tuolin kohdalla vasta maalinpoiston jälkeen tuolien oltua muutaman viikon kuivassa verstasilmassa, pinnat tuntuivat löysiltä, kun puu kuivui ja kutistui. Tein korjausliimaukset tässä vaiheessa.

Maalinpoistoon käytin kuumailmapuhallinta, Bahcon Ergo-kaapimia sekä puukkoa. Kaksi maalikerrosta lähti hyvin irti ja paljasti kauniin mäntypuun. 


 

Hiontaan käytin isoimmille alueille epäkeskohiomakonetta ja pienempiin osiin ja pyöreisiin pintoihin verkkohiomapaperia. Poistin hiontapölyt. Pohjamaalauksen tein Uulan vesiliukoisella sisäpohjamaalilla.


 

Kaluston alkuperäinen väritys oli ollut vihertävänharmaa ja sittemmin tuolit on maalattu valkoiseksi. Molemmat kerrokset vaikuttivat olevan pellavaöljymaalia.
Uutta pintakäsittelyä miettiessäni olisin voinut palauttaa tuolit harmaiksi, mutta tämänhetkisessä kodin kalustuksessa harmaan eri sävyjä on jo paljon. Ajatellen tuolien luonnetta ja käyttötarkoitusta, halusin saada niihin värin, joka poikkeaisi muista huonekaluista, mutta kommunikoisi kauniisti tilan sävyjen ja tunnelman kanssa. Mielessä oli aivan tietty keltainen. Sen saisi vain itse sekoittamalla. Maalityypiksi valikoitui itsesekoitettu öljytemperamaali.

Öljytemperamaalin ainesosat:
2 kananmunaa
munankuorien tilavuuden verran vernissaa, pellavaöljyä sekä vettä
(vettä ensin vähän vähemmän)

Ainekset sekoitetaan tässä järjestyksessä: kananmunat rikotaan lasipurkkiin, kansi kiinni ja heilutus, jotta munien rakenne menee rikki. Sitten munaseokseen lisätään muut aineet yksi kerrallaaan, vesi viimeiseksi. Tämän jälkeen lähdetään hakemaan oikeaa sävyä sekoittaen seokseen haluttuja väripigmenttejä.


Oikeaa keltaisen sävyä hain jonkun aikaa. Lähdin keltaokran, krominkeltaisen ja titaanioksidin sekoituksesta, joka oli kaunis, mutta tuoliin siveltynä liian persikkainen. Lisäsin krominkeltaista, ruskeaa ja vihreää umbraa, sitten vielä lisää keltaokraa ja titaanioksidia. Tein koesivelyjä laudankappaleeseen, kunnes olin tyytyväinen. Keltainen oli nyt vahva mutta murrettu, kirkas muttei kova,
keltamultaan kallistuva valkoisella taitettu.

Öljytemperamaali on miellyttävä ja helppo maalattava. Se tuoksuu hyvälle ja säilyy jääkaapissa pitkään. Kovetuttuaan se antaa myös kulutusta kestävän pinnan.
Lisäksi sen sekoittaminen on mielenkiintoista ja luovaa tekemistä, kuin kokkaus keittiössä.

Pohjamaalin päälle öljytemperamaalikerroksia tuli kaksi. Viimeisenkin kerroksen kuivuttua viikon verran, tuolit käsiteltiin vielä öljypatinalla.

Patinointi tarkoittaa kalusteen tarkoituksellista vanhentamista. Visuaalisesti patina vanhentaa pintaa kauniisti, tuo esille koristelut ja toisaalta myös suojaa pintaa. Patinalla voidaan korostaa käytön kulumia, painaumia ja liitoskohtia. Öljypatina sopii hyvin temperamaalin päälle antamaan pinnalle lisää kulutuskestävyyttä.
 
Öljypatinan ainesosat
Tärpättiä (esim. Oulu)
Vernissaa
Pellavaöljyä
Vihreää umbraa


Patinan levittämisen kalusteeseen voi tehdä esimerkiksi siveltimellä ja hieroa sen jälkeen pinta läpi nukkaamattomalla rievulla. Vanhassa kalusteessa lika, pöly ja rasva jäävät liitoskohtiin, koloihin ja nurkkiin, joten patinoinnissa kannattaa kiinnittää huomioita näihin kohtiin. Keltaisten tuolien kohdalla en hakenut vahvaa patinaefektiä vaan tavoittelin lähinnä syvempää sävyä, uuden pintakäsittelypinnan pehmennystä sekä kulutusta ja pyyhkimistä kestävää pintaa. Käytön ja iän tuoma patina saisi lisääntyä pikkuhiljaa.

Yhden tuolin istuinosassa oli oksankohtia, joista maalikerrokset lähtivät yllättäen liukuen pois siveltyäni sen patinalla. Todennäköisesti oksankohtien pihka ja patinan tärpätti regoivat toisiinsa. Jouduin kaapimaan kohdat puulle, jonka jälkeen maalasin ne Otex-tartuntapohjamaalilla ja sitten vielä vielä useita kerroksia öljytemperalla ennen kuin kohdat olivat näkymättömissä.

 

 Keltaiset seilaajat jatkavat nyt perheen palvelemista uusissa vaatteissaan.